Herääminen

Meillä on muutaman ystäväni kanssa kirjapiiri, jossa luimme tällä kertaa Risto Isomäen romaanin Herääminen. Melody Ruusun nimi-blogista kirjoittikin jo oman mielipiteensä kyseisestä teoksesta.

Alun perin minun ei ollut tarkoitus edes kirjoittaa tästä tänne mitään, sillä luin kirjan jo viime vuoden loppupuolella. Viime aikoina kaikki muut asiat kuin lukeminen ovat vieneet elämästäni aikaa. Vaikka en varsinaisesti ole millään tasolla myöhässä tämän vuoden lukutavoitteiden kanssa, huomaan, että tuntuu kurjalta olla postaamatta mitään tänne. Siksi ajattelin, että tämä postaus voisi taas olla hyvä tapa kerätä omaa lukuinspiraatiota sekä samalla antaa tännekin elonmerkkejä.

Herääminen kertoo ilmastonmuutoksesta. Kirjassa tavalliset kansalaiset ovat neuvottomia ilmaston äkillisten muutosten kanssa, tieteentekijöiden yrittäessä parhaansa ratkoa ihmisten itsensä luomaa kaaosta. Kirjassa on myös muita scifi-kirjallisuuden piirteitä.

Kirja oli kuulemma ensimmäinen suomalainen romaani ilmastonmuutoksesta (julkaistu vuonna 2000), mikä tekee siitä genressään varmasti ihan olennaisen. Valitettavasti se tuntui paljolti vanhentuneella, kuten usein monet tulevaisuusskenariot, jotka perustuvat sen hetken tieteelliselle tiedolle. Kuinkakohan moni science fiction teos on oikeasti osannut ennustaa tulevaisuutta? Joka tapauksessa romaanista huomaa niin tietyissä teknologiakuvauksissa kuin hahmojen asenteissakin sen, että se on jo melkein 20 vuotta vanha, mikä ehkä hieman esti omalta täyden immersion Heräämisen maailmaan.

Kirja herättikin minussa melko ristiriitaisia tunteita. Tavallaan nautin sen scfipohdiskeluista sekä koko asetelmasta, mutta esimerkiksi tarinan hahmot olivat melko lailla pahvinukkemaisia. Melody mainitsikin postauksessaan sen, miten Isomäen tyyli muistuttaa Dan Brownin kirjoitustyyliä. Se ei varsinaisesti ole paha asia, mutta lopputulos ei siis ole kovin ikimuistoinen tai syvällinen.

Kirjaa oli mielenkiintoista verrata esimerkiksi Arrivaliin (josta löytyy täältä blogipostaus). Siinä missä Arrival sai minut pohtimaan oman aivokapasiteettini rajoja, Herääminen taas tuntui välillä jopa aliarvioivan lukijoita. Tiettyjä tieteellisiä faktoja selitettiin hieman turhankin juurta jaksain, minkä lisäksi romaanissa oli täysin tarpeettomia mukamas jännittäviä cliffhanger-kohtauksia päähenkilöiden jäädessä tuijottamaan toisiaan hämmentyneinä. Nämä asiat ehkä ärsyttivät välillä minua, mutta toisaalta romaani olikin ehkä tarkoitettu enemmän dekkarikirjallisuudesta kuin aivoja räjäyttävästä science fictionista pitäville. Siinä genressä se toimi ihan hyvin.

Kenelle: 

Kevyttä tieteiskirjallisuutta kaipaavalle tai esimerkiksi mökkilukemiseksi, kun haluaa jotain hieman monimutkaisempaa luettavaa, mutta toisaalta ei liian monimutkaista.  

(En lisännyt helmetin lukuhaasteen kohtia, koska luin tämän joulukuussa 2018)